Kuukausi: huhtikuu 2023

Tänään tuli reippailtua oikein kunnolla, kävelyä noin 12,6 kilometriä ja askeleita yhteensä noin17520. Täytyy myöntää, että kävely tuntuu jaloissa aika tavalla.

Lähdimme liikkeelle aamiaisen jälkeen. Muutaman  mutkan kautta päädyimme Tivoliin, kaupungin laitamilla sijaitsevaan puistoon. Kävelimme puiston läpi ja jatkoimme matkaa puiston takana olevalle Mostec vuorelle. Nousimme jyrkkää polkua hyvän tovin. Välillä istahdettiin penkille huokaisemaan hetkeksi ja jatkoimme vielä jonkin matkaa polkua ylös päin. Pysähdyttiin katsomaan karttaa ja todettiin,  ettemme kiipeä vuoren huipulle saakka. Sen sijaan lähdimme laskeutumaan toista polkua alas päin.

Tulimme paikalle, jossa näytti olevan linna aidatulla alueella. Tarkemmin katsottuna paikalla oli vain linnan torni. Jatkoimme polkua pitkin ja tulimme pienen lammen rannalla olevaan kahvilaan. Kovan uurastuksen jälkeen oli kova jano ja ostimme juotavaa. Seurasimme kahta kyhmyjoutsenta, jotka uivat lammessa. Varpuset lentelivät ja löysivät syötäväksi murusia pöydiltä ja lattialta.

Palasimme Tivoliin ja katselimme aluetta tarkemmin. Siellä ihastelimme kauniita keltakukkaisia ruusupensaita ja kukkivia kirsikkapuita. Lapsille oli iso leikkipuisto leikkivälineineen.

Kävelimme takaisin kaupunkiin.  Tutustuimme kirkkoon, jonka pihalla kukki kauniita punaisia tulppaaneja. Sytytimme kirkossa kynttilät läheistemme muistoksi. Kirkon lähellä oli Kansallisgalleria. Siellä oli taideteoksia monelta vuosisadalta, veistoksia ja maalauksia. Aihepiiri oli suurimmaksi osaksi uskonnollinen. Galleriassa oli veistos Pyhästä Yrjöstä. Minun piti ehdottomasti kuvata se, koska Yrjö on partiolaisten suojeluspyhimys.

Kävelimme keskustan läpi virtaavan Ljubljanicajoen rannalle kahvilaan juomaan teetä ja syömään makoisat leivokset. Istuskelimme ulkona ja lepuutimme jalkojamme ja ihastelimme viereisessä pöydässä kaksivuotissyntymäpäiväänsä viettävää pikkuneitiä juhlavieraineen.

Jaksoimme kävellä vielä hotellille.  Aikamme levättyämme alkoi nälkä vaivata. Ennen ruokailua kävimme rautatieasemalla ostamassa valmiiksi junaliput keskiviikoksi Zagrebiin matkustamista varten. Etsimme ruokapaikkaa jonkin aikaa ja päädyimme syömään samaan ravintolaan kuin eilen. Tarkenimme syödä ulkona, vaikka ilma alkoi viilentyä, kun aurinko laski. Ruokailun jälkeen ollaan odoteltu, että vatsa vähän vailtuisi ja voisimme siirtyä unten maille. Oli mukava ja vaiherikas päivä.

Heräilimme kaikessa rauhassa, pakkasimme reput ja söimme yksinkertaisen aamupalan eli eilen ostamamme jugurtin. Jätimme reppumme säilöön respaan ja lähdimme kävelylle kaupungille. Aluksi oli pilvistä ja viileää, mutta pian aurinko alkoi paistaa ja lämpötila kohosi yli 20 asteen. Nautimme lämmöstä ja auringosta rauhallisella kävelyllä ja istuskelimme torin laidassa penkillä seuraillen elämänmenoa. Vieläkin ihmisiä oli vain vähän liikkeellä.  Kävimme parissa pienessä vaateputiikissa ja kenkäkaupassa. Näimme voikukkia, valkovuokkoja ja tulppaaneita. Löysimme leikkipuiston, jossa välineet oli tehty käsittelemättömästä puusta, osittain kokonaisista puunrungosta kuten tuossa muurahaisen ympärillä olevat ”korret”.

Tämä sotilaspatsas kunnioittaa vapauden puolesta kaatuneita.

Saimme kyselemällä selville, että kaupungissa on kaksi ruokapaikkaa, joista toisen totesimme olevan kiinni. Se toinen, avoinna oleva olikin tasokas ja miellyttävä ravintola, jossa söimme maittavat ateriat, Paula pitsaa ja minä paperissa paistettua kalaa, jonka alla oli perunoita ja tomaattia.

Lähdimme sitten hakemaan reppumme ja kävelemään asemalle. Kiipesimme ne 120 porrasta ylempänä olevalle asemalle ja olimme hyvissä ajoin odottelemassa Ljubljanaan menevää junaa.

Tällä kadulla oli ”kotimme”.

Junassa ei ollut paljon matkustajia ja saimme olla omassa rauhassa kahdeksan hengen hytissä.

Minä otin kuvia ohikiitävistä vuoristomaisemista, pienistä kylistä, keväisen vihreistä pelloista ja metsistä. Radan varrella kasvoi risukkoa ja pieniä puita, jotka estivät välillä näkemästä kauniita maisemia, minkä totesin jo syksyllä. Kunpa niitä raivattaisiin vähemmäksi!

Ljubljanassa löysimme hotellimme, joka on melko lähellä asemaa ja hyvin lähellä jokea ja vanhaa kaupunkia. Huoneemme on 9. kerroksessa ja ikkunasta näkyy kauas vuorille.

Hiukan levähdettyämme lähdimme ulos ja istahdimme lähimpään joenrantaravintolaan. Aurinko paistoi ja lämmitti (23 C), veneitä lipui joella ja maisema oli vehreä.  Kävimme vielä kävelemässä pienen lenkin keskustassa ja huomasimme, että ihmisiä oli enemmän kuin syksyllä, ravintolat ja terassit täynnä.

Kun pilviä alkoi kertyä taivaalle, palailimme hotellille. Kysyin respasta, mitä tapahtumia täällä on lähipäivinä. Hän ei löytänyt mitään tapahtumia ja kertoi, että nyt on meneillään vappuloma, joka kestää 3.5. asti, joten kaupatkin ovat kiinni, vain ravintolat auki. Kuulimmekin jo Postojnassa, että täällä on tällainen pitempi loma näin vapun seutuna. Katsotaan säiden mukaan, mitä täällä tehdään nämä päivät. Sää on ennusteiden mukaan melko epävakainen lähipäivinä.

Aamu aukeni pilvisenä, mutta sateettomana.  Majoitukseen ei sisälly aamiaista. Niinpä oli tyytyminen eilen ostettuun sämpylään ja mukilliseen teetä.

Eilen ystävällinen nuori nainen respasta järjesti meille kyydin noin yhdeksän kilometrin päässä sijaitsevaan Predjaman linnaan. Menimme ulos hyvissä ajoin odottamaan taksiamme. Muutamaa minuuttia ennen puolta kymmentä kohdallemme pysähtyi iäkkäänpuoleinen herrasmies autollaan. Autossa ei ollut taksimerkkiä, mutta varmistimme, josko hän olisi odottamamme henkilö. Ei ollut. Hän oli tulossa kaupasta ja asui kadun toisella puolella. Hän oli oikein ystävällinen ja lupasi viedä meidät, jos sovittu taksi ei ilmaannu paikalle. Auto tuli tasan puoli kymmeneneltä. Autoa kuljettanut rouva oli oikein ystävällinen ja odotti meitä sen aikaa, kun olimme linnassa. Mutkitteleva tie linnaan kulki upeiden maisemien halki.

Predjaman linna on maailman suurin lähes kokonaan luolan sisään rakennettu linna. Linna on rakennettu vaiheittain ja rakentaminen on aloitettu 1200 -luvulla. Nykyisessä muodossaan se on ollut 1500 -luvun loppupuoliskolta saakka. Ehkä mielenkiintoisin vaihe on ollut vuosina 1478 – 1484. Linnan isäntänä oli tuolloin rosvoparoni Erazem Lueger. Häntä on verrattu Robin Hoodiin. Linnaa piiritettiin ja lopulta rosvoparoni pääsi taistelussa hengestään ja linna vaurioitui pahoin. 

Linnassa oli viileää ja kosteaa. Siellä on huoneita useassa kerroksessa kidutuskammiosta  viihtyisään ruokasaliin. Huoneissa on pieniä ikkunoita, joista voi kurkistella ulkopuolella olevaa upeaa maisemaa. Parvekkeelta avautuvat näkymät laajemmalle. Linnassa liikutaan kerroksesta toiseen kallioon louhittuja portaita. Ylimpään kerrokseen kiipeämiseen minulla ei riittänyt rohkeutta, mutta Arja kiipesi jyrkät kiviset portaat ylös saakka. Sielläkin oli muutamia huoneita.

Linnasta siirryimme Postojna caveen, tippukiviluolalle. Meillä oli hyvin aikaa juoda teet ja syödä herkulliset leivokset ennen kuin pääsimme luolakierrokselle.

Luola on 24120 metriä pitkä ja korkeimmillaan 115 metriä. Luola on avattu yleisölle jo 1819. Sähköt sinne on asennettu 1884, aiemmin kuin Ljubljanaan. Junaraiteet on asennettu 1872. Melkein uskomatonta, miten kauan ihmiset ovat jo voineet käydä tutustumassa luolaan. Vuosien saatossa luola on ollut monenlaisessa käytössä, esimerkiksi varastona ja  piileskelypaikkana.

Luolan suulta kävelimme pienen matkan junalle. Veturin perässä oli aikamoinen määrä vaunuja. Juna kiemurteli pitkin luolaa aina vain syvemmälle luolan sisään. Välillä katto oli niin matalalla, että pidemmät joutuivat kumartamaan päätään. Välillä tila oli kapea sivusuunnassa. Kuljimme junalla noin viiden kilometrin matkan. Sen jälkeen lähdimme kävelemään hiljalleen oppaan opastamana noin puolentoista kilometrin matkan. Reitti oli helppo kulkea, vaikka välillä oli jyrkkiä ylä- ja alamäkiä. Näkymät olivat kerrassaan upeita ja välillä vähän jännittäviäkin. Pahinta oli, kun piti ylittää venäläisten sotavankien tekemä silta. Ei sillan romahtaminen pelottanut niinkään vaan se, miten korkealla silta kulki. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa, mutta selvisin. Välillä tippui vettä niskaan, mutta ei se menoa haitannut.

Kävelyn jälkeen palasimme ihmisten ilmoille junalla yhtä pitkän matkan kuin mennessä. Vähän ennen luolasta poistumista näimme putouksen, joka on osa luolan alla kulkevaa Pivkajonea.

Kierroksen jälkeen oli nälkä ja kävimme syömässä maittavan aterian ennen kuin kävelimme Postojnan keskustaan. Kävimme tutustumassa kirkkoon, kun satuimme löytämään oven, joka ei ollut lukossa. Löysimme ruokakaupan, josta ostimme huomisaamuksi juotavaa jogurttia aamupalaksi. Loppupäivä meni löhötessä. Varattiin hotelli Zagrebista. Huomenna matka jatkuu Ljubljanaan.

Hostellin hyvän aamupalan jälkeen lähdimme reppuinemme asemalle ja nousimme Triesteen menevään junaan. Meillä ei ollut paikkalippuja, mutta saimme hyvät istumapaikat ikkunan vieressä ja matka joutui rattoisasti maisemia katsellen. Nähtiin useita suuria viininviljelysalueita ja keltaisia rypsipeltoja. Triesten lähellä meri tuli näkyviin.

Matka Triesteen kesti kaksi tuntia. Triestessä oli tunnin odotus Postojnaan menevään junaan. Junan määränpää oli Wien.  Odotusaikana kävelimme pienen lenkin aseman lähistöllä kesäisessä säässä. Ostimme aseman kaupasta pienet matkaeväät ja söimme pienet jätskit.

Ennen kuin junan ovet aukaistiin, konduktööri laittoi varattujen istumapaikkojen kohdalle laput merkiksi varauksesta. Näin tiesimme mennä vapaille paikoille istumaan.  Junassa oli vain vähän matkustajia. Kuulimme takanamme olevasta penkistä suomenkielistä puhetta ja kun menin juttelemaan siinä istuvien kahden naisen kanssa, kävi ilmi, että he ovat Interraililla ja menossa Ljubljanaan. Oli mukava jutella junamatkailukokemuksistamme. He olivat lentäneet halvoilla lennoilla Splitiin ja alkaneet junamatkansa sieltä.

Triesten ja Postojnan välillä maisemat olivat aika vuoristoisia ja keväisen vihreitä. Matka kesti 2,5 tuntia.

Postonjan asemalta laskeuduttiin portaita pitkin kaupunkiin, joka on mukavan pieni ja maaseutumainen.

Majapaikkamme on pieni vierastalo, joka on remontoitu vanha rakennus. Saavuttuamme sinne lähdimme pian ostamaan lippuja huomista tippukiviluolavierailua varten ja selvittämään, miten pääsemme 9 km päässä olevalle linnalle ja toiseen luolapaikkaan. Tarkoitus oli samalla reissulla käydä syömässä ja epäilys ruokapaikan löytämisestä alkoi jo vallata mieltä, kun kaupungissa ei näyttänyt olevan yhtään ruokapaikkaa auki eikä myöskään kauppoja näkynyt. Kävelimme noin 20 minuutin matkan luolan lähtöpaikalle, ostimme liput ja onneksemme siellä oli yksi ruokapaikka auki. Söimme mehevät, siellä valmistetut hampurilaiset ja istuskelimme terassilla nauttien kesäsäästä ja lintujen laulusta. Ostimme myös leipää aamupalaksi, kun tässä majapaikassa ei ole aamupalaa.

Sitten kävelimme takaisin kierrellen hiukan kaupungilla katsellen asuintaloja eri aikakausilta ja muutamia vanhoja kauniita rakennuksia. Kukat kukkivat ja mummot kyykkivät kasvimailla kerrostalojen takapihoilla. Koira kurkisteli aidanraosta. Kaupunki on hyvin hiljainen, vähän ihmisiä liikkeellä.

Postojnan kartta

Kotikadulta

Tässä talossa asumme.

 

 

Tämä aamu alkoi aamutoimien jälkeen etsinnällä. Minulla on rahavyö hukassa. Ei löytynyt suuretsinnän jälkeenkään. Niinpä luovutin pankkikortin koteloineen Arjalle. Hän survoi sen omaan rahavyöhönsä omien korttiensa lisäksi. Asemalla ostettiin huomiseksi valmiiksi junaliput Triesteen ja tälle päivälle edestakainen matka vanhaan kaupunkiin .

Junamatka on lyhyt, mutta hieno. Juna kulkee pitkän sillan yli vanhan kaupungin puolelle. Lähdimme kävelemään asemalta tarkoituksenamme suunnistaa  Piazza San Marcolle. Katsoin Google Mapsista reitin. Alkumatka sujui hyvin, kunnes huomasimme kiertävämme ympyrää. Sovellus ei toiminut kunnolla kapeilla kujilla.

 

Päivä oli lämmin ja meitä janotti. Huomasin, että rahalaukun etsinnässä unohdin vesipullon hotellille. Ostin pienestä putiikista vesipullon, avasin sen ja join hiukan. Kävelimme pienelle aukiolle, istahdimme puistonpenkille katsomaan reittiä uudelleen. Samalla huomasin, ettei vesipullon korkki ollut kunnolla kiinni ja olkalaukun pohjalla oli reiluhkosti vettä. Kaadoin veden pois ja kuivasin pohjaa servetillä. Onneksi laukussa ei ollut paljoa tavaraa. Myöhemmin huomasin, että ostamamme junaliput olivat laukun sivutaskussa. Ne olivat paikoin kastuneet, mutta eivät onneksi käyttökelvottomiksi. Annoin ne Arjalle turvaan ja kuivattelimme ne samalla, kun söimme Piazza San Marcolla oikein herkulliset jäätelöannokset ja kuuntelimme samalla mahtavaa jazzbändiä.

Kun lähdimme vesivahingon jälkeen uudelleen liikkeelle, huomasimme talojen seinissä opastekyltit kohti Piazza. Oli kuin olisi ollut partiosuunnistuksessa. Pääsimme Grand canalen rantaan ja huomasimme venebussin pysäkin ja päätimme mennä veneellä kanavan yli. Pysäkin edessä oli lippuja myymässä iäkäs mies, joka myöhemmin paljastui huijariksi. Hän sanoi myyvänsä meille edestakaisen lipun, mutta pääsimme sillä vain yhteen suuntaan.

Kun menimme veneeseen, luulimme, että vene vain vie meidät kanaalin yli, mutta matka osoittautui useamman pysäkinvälin mittaiseksi, mutta perille päästiin. Siinä vaiheessa olikin jo aiemmin mainittujen ihanien jäätelöannosten aika.

Pyhän Markuksen tuomiokirkkoon oli melkoinen jono, mutta jonotimme sisukkaasti kauniissa kesäisessä säässä ja pääsimme lopulta tutustumaan kirkkoon. Se on melkein uskomattoman iso. Koristeena on paljon kultauksia, kukkia ja hienoa mosaiikkia. Arja uskaltautui kiipeämään parvekkeelle ja siellä olevaan museoon. Minä jänistin, kun näin jyrkät portaat ylös. Odottelin ulkona kirkon edustalla ja tutustuin samalla kirkon historiaan.

Kiertelimme vanhassa kaupungissa pitkin kapeita kujia. Ylitimme muutamia pieniä kanavia. Katselimme gondoleita, jotka lipuivat matkaajineen pitkin kanavia. Pistäydyimme yhteen kirkkoon sisälle. Kun nälkä yllätti, söimme hyvät pitsat. Pizzaa syödessä Arja ihmetteli, oliko siinä kiven siru, mutta se se niin ollut, vaan Arjan hampaasta irtosi paikan siru. Onnistuimme kommelluksista suunnistamaan rantaan venepysäkille. Huomasimme, ettei matkalippu toimi ja silloin selvisi, että meitä oli huijattu. ”Virallinen” lipunmyyjä sanoi, että selvisimme vähällä, koska hävisimme vain yhden euron.

Paluumatka veneellä kesti hyvän tovin. Oli uskomatonta, miten kaikenlaiset veneet puikkelehtivat toistensa ohi törmäämättä. Välillä torvet tööttäilivät ihan italialaisittain. Pääsimme veneellä rautatieasemalle ja siitä junalla takaisin lähelle hotellia.

Hotellilla kuuntelimme päivän päätteeksi luennon  muistisairaan hyvästä hoidosta.

Viime syksyn Interrail-kokemuksesta innostuneina aloimme alkuvuodesta suunnitella uutta reissua, joka olisi suurimmaksi osaksi juna- ja bussimatkailua. Päätimme kuitenkin mennä lentämällä Venetsiaan, josta lähdemme jatkamaan matkaa maata pitkin. Halusimme nähdä Pohjois-Italiaa, Sloveniaa ja Kroatiaa uudelleen, keväällä. Venetsia valikoitui lähtöpaikaksi edullisen lentolipun ja sijaintinsa takia. Lähdimme taas matkaan vähillä matkatavaroilla, reppu selässä.  

Tänä aamuna Paula lähti junalla Oulusta ja Arja lentokoneella Rovaniemeltä Helsinkiin ja sieltä sitten yhdessä Venetsiaan. Rovaniemen lumiset maisemat vaihtuivat nopeasti Italian vuoriin ja vihreyteen.

Venetsian lentokentältä menimme bussilla Venetsia Mestren rautatieasemalle, jonka lähellä hostellimme sijaitsee. Hetken huokaistuamme kävimme hostellin ala-aulan pienessä baarissa syömässä yksinkertaiset iltapalat eli spagettia ja pitsaa. Päivän matkustamiset tuntuivat kohtalaisena väsymyksenä ja luultavasti uni maistuu hyvin.