Tekijä: paulae

Tänään on ollut kesäinen päivä, lämmintä ja auringonpaistetta. Upea sää kruunasi viimeisen päivän ennen Suomeen paluuta.

Suunnittelemamme retki Muranoon toteutui loistavasti. Murano on saari, jossa on ollut lasinpuhaltajia 1200 -luvuilta saakka. Heidän työnsä siirrettiin Venetsiasta saareen tulipalojen pelossa. Aikoinaan työ on ollut niin salaista, että  lasinpuhaltajien oli pysyttävä  saaressa välttääkseen kuolemantuomion.

Matkasimme ensin Mestren asemalta junalla Santa Lucian asemalle vanhaan kaupunkiin. Aseman läheltä lähti vesibussi Muranoon. Lähtijöitä oli niin paljon, että jouduimme jonottamaan jonkin aikaa paahtavassa auringonpaisteessa. Kun lopulta pääsimme vesibussiin, se oli tupaten täynnä matkustajia, joista suurimmalla osalla oli sama määränpää kuin meillä. Matkaa oli muutaman pysäkinvälin verran reilun puolen tunnin ajan.

Saareen päästyämme lähdimme kulkemaan pääkatua, jonka varrella on lukemattomia lasitavaroita myyviä liikkeitä. Ensimmäiset kojut olivat heti venepysäkin vieressä. Kävelimme eteen päin ja katselimme näyteikkunoissa esillä  olevia tavaroita. Myytävänä oli kauniita astioita, valaisimia, hyvin monenlaisia koruja, lasisia eläinhahmoja, mitä tahansa, mitä voi valmistaa lasista. Oli todella vaikea päättää, mihin liikkeeseen kannatti mennä sisälle.

Jonkin matkaa kuljettuamme poikkesimme saaressa olevaan kirkkoon. Kiertelimme kirkossa ja ihailimme sen rauhaa ja kauneutta. Kirkossa ei saanut ottaa valokuvia. Kävelimme sillan yli kanavan toiselle puolelle. Löysimme pienen aukion laidalta liikkeen, johon poikkesimme sisälle. Sieltä löysimme jotain tuliaisia kotiin tuotavaksi.

Alkoi jo tehdä mieli jotain syötävää. Ajattelimme syödä jäätelöt, mutta päädyimme kuitenkin syömään hyvät salaatit. Ruokailun jälkeen kävimme niin isossa liikkeessä, että emme meinanneet osata sieltä enää ulos. Päädyimme ensin laiturille, josta ei päässyt eteen päin. Vähän aikaa seikkailtuamme löysimme lopulta takaisin kadulle.

Alkoi tehdä mieli jäätelöä ja yritimme etsiä sellaista jäätelöbaaria, josta olisi saanut kunnon jäätelöannoksia. Eksyimme välillä pienille ja ahtaille sivukujille. Siellä osa rakennuksista oli tosi ankean ja huonokuntoisen näköisiä. Etsinnät eivät tuottaneet sellaista tulosta kuin havittelimme, mutta päädyimme kuitenkin paikkaan, jossa Arja söi jäätelöä ja minä tiramisua. Saimme makeanhimoa edes vähän tyydytettyä.

Menimme takaisin venebussin lähtöpaikkaan tarkoituksenamme päästä lähtemään mahdollisimman pian kohti lähellä olevaa San Michelen hautasaarta. Matkaajia oli jonoksi asti ja pari bussia meni ennen kuin pääsimme kyytiin.

Hautausmaan portit sulkeutuivat kello 18 ja meillä jäi vain reilut puoli tuntia aikaa kulkea saaressa. Saaressa on 1470 -luvulla rakennettu kirkko, jossa emme ehtineet käydä. Saari on ollut vuodesta 1807 Venetsian virallinen hautausmaa. Se on jaettu useisiin osiin, mutta ajan puutteen vuoksi näimme alueesta vain pienen osan. Siellä oli ihanan rauhallista. Alue oli erittäin hyvin hoidettu kauniine istutuksineen. Hautapaikkoja voisi kai nimittää hautaseiniksi, joita oli hyvin paljon. Hyvin koskettava oli lasten hautausmaa, jossa oli kauniita patsaita ja muistamisia lapsille. Puoli kuuden jälkeen tuli kuulutus, että alueelta pitää poistua, koska portit suljetaan.

Matkasimme täpötäydessä venebussissa Santa Lucian rautatieasemalle. Tuijotimme suuren väkijoukon kanssa yhdessä, milloin taululle ilmestyy tieto, miltä raiteilta juna lähtee. Taas mentiin tungoksessa kohti junaa ja lopulta junalla Mestren asemalle ja siitä majapaikkaamme.

Illalla ei tarvinnut enää miettiä tekemisiä. Päivä oli niin täynnä monenlaista. Huomenna jätämme Venetsian ja palaamme myöhään illalla Suomeen.

 

 

Aamupäivällä kävelimme keskustaan. Kun aloimme lähestyä keskusaukiota, kuulimme orkesterin soittoa. Aukiolla soitti puhallinorkesteri, jossa oli monenikäisiä soittajia. Soittajat olivat taitavia ja musiikki mukaansa tempaavaa. Yhden nuoren soittajan vanhemmat ja pari sotilassoitttokunnan soittajaa innostuivat pyörähtelemään musiikin tahdissa. Yksi nainen esitti yhden naisen shown tanssiessaan aukiolla. Esitys oli varsin hauska.

Sotilassoittokunta oli ollut jo vähän aikaa odottamassa omaa vuoroaan ennen kuin pääsivät tosi toimiin. Tässäkin soittokunnassa oli nuoria ja iäkkäämpiä, varmasti jo lähellä eläkeikää olevia soittajia, olipa muutama nainenkin. He soittivat useita kappaleita, joista suurin osa oli tuttua sotilassoittokuntien musiikkia, joka on aina mukavaa kuunneltavaa. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja soittajat olivat sotilaspuvuissaan ja soittivat pitkään. Varmasti hiki virtasi jokaisen paidan alla.

Pienen tauon jälkeen soittokunta jatkoi pienemmällä kokoonpanolla. He jaksoivat soittaa vielä useita kappaleita. Yksi pikkumies aivan riehaantui tanssimaan musiikin tahdissa, niin hienoa musiikki oli.

Kuuntelimme musiikkia kolmisen tuntia välillä seisten, välillä istuen lähistöllä olevan pankin portailla. Menimme syömään ja hieman petyimme valitsemiimme annoksiin. Aterioinnin jälkeen kävelimme pitkin vanhan kaupungin kapeita kujia rantaan ja taisimme nähdä aluksen, jolla lähdemme huomenna Venetsiaan.

 

Rannasta tulimme kaupan kautta majapaikkaamme. Ilta meni lepäillessä. Huomenna on aikainen ylösnousu, joten Euroviisujen tulokset pitänee selvittää vasta aamulla.

Pilvinen oli tämäkin aamu, mutta ei sentään satanut. Tuuli oli aika navakka ja vilpoinen. Ulkoilumme aikana oli vuoroin pilvistä ja auringonpaistetta.

Aamiaisen jälkeen lähdimme liikkeelle. Tarkoituksena oli ensimmäiseksi löytää satamalaituri, josta sunnuntaiaamuna lähdemme laivalla kohti Venetsiaa. Se ei ollutkaan ihan yksinkertaista. Kuljimme rannassa edestakaisin ja tulimme lopulta siihen tulokseen, että check-in on parkkipaikan portilla. Mitään toimistorakennusta emme löytäneet. Ehkäpä asia ratkeaa sunnuntaiaamuna ennen kello kuutta.

Kuljimme kohti keskustaa ja satuimme huomaamaan Ecomuseon. Museo kertoi tämän alueen entisaikaisesta kalastuskulttuurista yhden perheen näkökulmasta. Alukset ovat olleet pieniä purjeveneitä ja jokaisella on ollut omanlaisensa purjeet.

Esillä oli paljon erilaisia kalastuksessa tarvittavia välineitä verkoista monenlaisiin työkaluihin. Seinään heijastui lyhytelokuva, jossa kerrottiin kalastajien toiminnasta merellä. Kaiken kaikkiaan museo oli aika vaatimaton ainakin sellaiselle, joka ei ymmärrä kalastamisesta juuri mitään.

Kävelimme ylös rinnettä samaa reittiä kuin pari päivää sitten. Istuimme pitkään puistonpenkillä ihailemassa merimaisemaa. Piipahdimme uudelleen kirkossa ja lähdimme laskeutumaan alas pitkin kapeita kujia eri reittiä kuin aiemmin. Näidenkin kujien varrella oli monenlaisia pieniä putiikkeja ja ravintoloita.

Tulimme takaisin rantaan ja menimme syömään kala-ateriat. Minun annokseni oli pieni eikä mitenkään makuhermoja hivelevä. Kala ei tainnut olla ihan tuoretta.

Pistäydyimme ravintolan lähellä olevassa ruokakaupassa ostamassa jotain syötävää illaksi. Kaupan valikoima oli yllättävän vaatimaton. Paluumatkalla täydensimme vielä lähikaupasta syötäviämme.

Reissun jälkeen ollaan lepäilty, kuunneltu kirjaa, katsottu Areenaa ja Arja sai telkkarinkin toimimaan. Jospa myöhemmin illalla jaksaisimme katsoa Euroviisuja.

Maanantaina pysyttelimme lähes koko päivän hotellilla. Arja poti flunssaansa lepäilemällä lähes koko päivän. Tosin kävimme yhdessä vieressä olevassa kaupassa ruokaostoksilla ja myöhemmin hain vielä teepusseja ja keksipaketin.

Joimme päiväteet ja lämmitimme pakastepitsaa mikrossa ja onnistuimme siinä kohtalaisen hyvin. Ilma oli lämmin ja istuimme parvekkeella syömässä ja nautiskelimme muutenkin mukavasta säästä.

Kuuntelin päivän aikana aloittamani äänikirjan loppuun, latasin seuraavan kirjan ja ehdin kuunnella sitäkin hyvän tovin. Kyllä lepo on välillä paikallaan.

Blogi oli useamman päivän poissa toiminnasta, joten yritän nyt jälkikäteen muistella päivän kulkua.

Kymmenen maissa aamulla lähti bussi kohti Rovinjia. Pysähdyimme noin kymmeneksi minuutiksi suunnilleen matkan puolivälissä. Ihastelimme maisemia matkan varrella. Oli korkeita ja vielä korkeampia vuoria, jopa puuttomia huippuja. Oli matalia laaksoja, siltoja, jotka kulkivat pelottavan korkealla. Kallioihin oli louhittu paljon tunneleita, joista jokunen oli useamman kilometrin mittainen. Tiet ovat pääosin hyviä ja bussit hyvin varusteltuja.

Pysähdyspaikalla oli ensimmäisenä vastassa iloisen värinen lehmä.

Kävelimme Rovinjin linja-autoasemalta muutaman sadan metrin matkan majapaikkaamme. Levähdimme vähän aikaa ja päätimme lähteä tutustumaan kaupunkiin. Ilma oli lämmin ja kesäinen. Ensimmäisen kerran matkan aikana vaihdoimme kesäkoltut päälle.

Kuljimme rantabulevardia pitkin ja ihastelimme kirkkaana kimmeltävää merta. Rannalla oli useita jäätelöbaareja. Yhdessä niistä söimme herkulliset jäätelöannokset. Jatkoimme matkaa kohti kohti korkeaa kukkulaa, jossa sijaitsee vanha kaupunki ja kukkulan korkeimmalla kohdalla Pyhän Eufemian kirkko vieressään korkea kellotorni.

Kirkko on rakennettu 1700 -luvun alkupuoliskolla. Se on roomalaiskatolinen kaunis kirkko, jonka takaosassa on iso sarkofagi. Siinä lepäävät Eufemian maalliset jäännökset. Vihdoin pääsin kirkkoon, jossa oli mahdollisuus sytyttää kynttilät sekä Anskulle että Jukalle.

Kirkolta kävelimme kukkulaa alas hiljalleen  kapeita kujia pitkin. Matkalla oli useita pieniä puoteja. Joissakin oli myytävänä vaatteita, joissakin koruja. Oli myös useita tauluja myyviä putiikkeja. Rovinj onkin taiteilijoiden suosima kaupunki.

Palattuamme alas kukkulalta etsimme ravintolan, jossa söimme maukkaan aterian. Kävelimme takaisin majapaikkaamme viettämään rauhallista loppuiltaa. Illan aikana Arjalle tuli flussaoireita ja nousi kuume.

Aloitimme aamun rauhallisesti. Aamiainen oli monipuolinen ja ruokailijoita oli alle kymmenen. Ruokalutilassa soi musiikki vanhalta vinyyliltä. Tunnelma oli kodikas.

Kun lähdimme kaupungille, ensimmäisenä tavoitteena oli löytää reitti Särkyneiden suhteiden museoon. Ihailimme matkan varrella olevaa puistoa ja jatkoimme matkaa. Muutama mutka käveltiin ennen kuin löysimme museolle.

Museon idea syntyi vuonna 2005. Taiteilijat Olinka Vistica ja Drazen Grubisic erosivat neljän yhteisen vuoden jälkeen ja miettivät, miten katkenneen suhteen jättämän perinnön voi säilyttää. He perustivat näyttelyn, joka kiersi ensimmäiset vuodet ympäri maailmaa. Vuodesta 2010 näyttely on ollut pysyvästi Zagrebissa. Esillä on esineitä ja kirjeitä, joihin kaikkiin liittyy onnettomasti päättynyt rakkaus. Jokaisesta löytyy lahjoittajan kirjoittama kertomus, tapahtumapaikka ja -aika.

Monet tarinoista ovat hyvin koskettavia. On nuoruuden romansseja, jotka ovat päätyneet eroon, suhteita, jotka ovat päättyneet eroon tai toisen kuolemaan. Yksi todella koskettava tarina kertoo lapsen menettämisestä. Joissakin tarinoissa on mukana huumoria, kuten jutussa, joka liittyy epämuotoiseen villapaitaan. Löytyipä museosta suomalaismiehen lahjoittama kuntopyöräkin.  Miehen kertoman mukaan vaimo oli innostunut ratsastamaan monella muullakin ja kuntopyörä jäi, kun vaimo lähti.

Alla pääsylippu ja päällä matkamuisto museosta.

Kierroksen jälkeen istuimme museon kahvilaan nauttimaan virvokkeita. Aurinko paistoi melkeinpä kuumasti ja istukelimme kahvilassa hyvän tovin ennen kuin kävelimme vieressä olevalle näköalatornille. En uskaltanut nousemaan torniin, mutta Arja kiipesi ylös saakka ihailemaan maisemia. Tyydyin katsomaan kaupunkia alas laaksoon matalampaa ja seurasin, kun iso joukko koululaisia laskeutui laaksoon, kaupungin keskustaan funikulaarilla.

Halusin sytyttää kynttilän Anskun muistoksi. Hänen poismenostaan tuli tänään kaksi vuotta. Lähdimme etsimään auki olevaa kirkkoa. Ainakin kolme kirkkoa on remontissa ja muiden löydettyjen kirkkojen ovet olivat lukossa. Kävimme välillä syömässä ja teimme sen jälkeen vielä yhden kierroksen. Emme löytäneet yhtään sellaista kirkkoa, johon olisimme päässeet sisälle, joten kynttilä jäi, surullista kyllä, sytyttämättä.

Ajattelimme mennä syömään jäätelöt, mutta emme löytäneet paikkaa, josta olisimme saaneet jäätelöä. Sen sijaan huomasimme suklaamuseon. Museo oli hyvin samantyyppinen kuin se, jossa kävimme Prahassa syksyllä. Tuolla sai toki hiukan enemmän maistella suklaata.

Tämä oli pääsylippu, joka sisälsi erilaisia suklaita.

Kotimatkalla poikkesimme vielä majapaikan lähellä olevaan pullakauppaan ja ostimme vähän herkkuja täksi illaksi ja eväitä huomista Plitvicen reissua varten.

Pitää vielä yrittää löytää jonkinmoinen kartta Plitvicen alueesta.

 

 

Tänään on satanut koko päivän. Yritimme katsella aamupäivällä, minne matkustaisimme Zagrebista, mutta jäimme vielä miettimään, miten edetään. Kroatiaan on luvassa sääennustusten mukaan sateisia päiviä ensi viikolle.

Olimme hotellilla melkein puolille päivin. Menimme ensin tutustumaan hotellin lähellä sijaitsevaan  Etnografiseen museoon, joka esittelee ihmisten elämää eri aikoina. 1940 ja 1950 – luvuilla kansan keskuudessa on kiertänyt ryhmiä, jotka ovat keränneet ja tallentaneet  kansan historiaa.

Aloitimme kierroksen ohjeen mukaan ylimmästä kerroksesta. Siellä oli ripustettu seinille eri ikäisten lasten piirroksia. Suurin osa niistä oli värikkäitä ja piirrettyjen hahmojen ilmeet olivat iloisia. Pöydillä oli savesta muovailtuja hauskoja hahmoja.

Seuraavassa kerroksessa esiteltiin lukuisin kuvin ja tekstein NSK, Neue slowenische kunst -niminen taiteilijaryhmä. Se on perustettu entisessä Jugoslaviassa 1984 ja se julistautui itsenäiseksi valtioksi 1992. Sillä ei ole omaa maata, mutta sillä on oma kansallislaulu ja oma passi, jonka voi tilata kuka tahansa. Passi ei ole virallinen, mutta on sillä onnistuttu matkustamaan valtiosta toiseen. NSK:lla on ollut joissakin maissa lyhyen aikaa toimineita suurlähetystöjäkin.

Samassa kerroksessa oli esillä 1800 ja 1900 -luvuilta pieniä puisia patsaita, jotka olivat tavallisten slovenialaisten tekemiä. Yhdessä huoneessa oli kalusteet ja esineistöä Ljubljanassa olleesta kaupasta. Katselimme pari lyhyttä filmiä, joissa kerrottiin hunajakakkujen ja -kynttilöiden valmistuksesta.

Alimmassa kerroksessa oli huone, jossa kerrottiin hevosista. Siellä oli lasten keinuhevosia, keppihevosia ja hieno shakkilauta hahmoineen ja monenlaisia hevosiin liittyviä tavaroita.

Museossa oli tilat, joissa pystyi kutomaan kangaspuilla ja tekemään erilaisia askarteluja. Jätimme askartelut väliin ja menimme sen sijaan museon kahvilaan päiväteelle.

Etnografisen museon vieressä on Nykytaiteen museo ja päätimme poiketa sielläkin. Rakennus on kolkko betonimöhkäle, jossa on teoksia on useammassa kerroksessa.

Aluksi katselimme teoksia, joissa oli paljon tekstiä, jota emme ymmärtäneet, joten niistä ei saanut oikein mitään käsitystä. Samassa tilassa oli lattialla alusta, jonka oli päälle aseteltuna erilaisia pulloja.

Yhdessä huoneessa oli roskakasa keskellä huonetta ja muita moderneja teoksia. Oli tila, jossa oli ommeltu yhteen erivärisiä muovisia verkkopusseja suuriksi verhoiksi. Ne olivat yllättävän kauniita.

Katselimme filmin, jossa muutama nainen kirjoi rakennustelineitä ympäröivään verkkoon erilaisia teoksia. Idea oli tosi hauska. Työtilat tosin olivat suorastaan pelottavat heppoisilla rakennustelineillä.

Museossa oli aivan upea korealaisen taiteilijan silkkilangalla kirjailema taulu, jota piti tutkia melkein nenä kiinni taulussa.

Kierroksen jälkeen alkoi olla nälkä ja kävelimme läheiseen pizzerian syömään. Arja jatkoi matkaa vielä kolmanteen museoon, mutta minä palasin hotellille.

Päivän kolmas museo oli yksi Slovenian kansallismuseoista, jossa oli näyttelyitä kahdessa kerroksessa.  Toisessa kerroksessa oli mm. maalauksia, lasten leluja ja tarvikkeita, messukasukoita ja metalliesineitä. Lasten leluissa oli useita tutunnäköisiä leluja ja jopa syöttötuoli. Lelut olivat lähinnä viime vuosisadan jälkipuoliskolta.

Messukasukat oli kirjailtu kauniisti.

Erilaisia aseita oli paljon.

Ja hienoja kulta- ja pronssiesineitä.

Yksi huone oli tupaten täynnä vanhoja jyhkeitä huonekaluja, mm. kauniisti koristeltuja lipastoja.

 

 

 

Tänään tuli reippailtua oikein kunnolla, kävelyä noin 12,6 kilometriä ja askeleita yhteensä noin17520. Täytyy myöntää, että kävely tuntuu jaloissa aika tavalla.

Lähdimme liikkeelle aamiaisen jälkeen. Muutaman  mutkan kautta päädyimme Tivoliin, kaupungin laitamilla sijaitsevaan puistoon. Kävelimme puiston läpi ja jatkoimme matkaa puiston takana olevalle Mostec vuorelle. Nousimme jyrkkää polkua hyvän tovin. Välillä istahdettiin penkille huokaisemaan hetkeksi ja jatkoimme vielä jonkin matkaa polkua ylös päin. Pysähdyttiin katsomaan karttaa ja todettiin,  ettemme kiipeä vuoren huipulle saakka. Sen sijaan lähdimme laskeutumaan toista polkua alas päin.

Tulimme paikalle, jossa näytti olevan linna aidatulla alueella. Tarkemmin katsottuna paikalla oli vain linnan torni. Jatkoimme polkua pitkin ja tulimme pienen lammen rannalla olevaan kahvilaan. Kovan uurastuksen jälkeen oli kova jano ja ostimme juotavaa. Seurasimme kahta kyhmyjoutsenta, jotka uivat lammessa. Varpuset lentelivät ja löysivät syötäväksi murusia pöydiltä ja lattialta.

Palasimme Tivoliin ja katselimme aluetta tarkemmin. Siellä ihastelimme kauniita keltakukkaisia ruusupensaita ja kukkivia kirsikkapuita. Lapsille oli iso leikkipuisto leikkivälineineen.

Kävelimme takaisin kaupunkiin.  Tutustuimme kirkkoon, jonka pihalla kukki kauniita punaisia tulppaaneja. Sytytimme kirkossa kynttilät läheistemme muistoksi. Kirkon lähellä oli Kansallisgalleria. Siellä oli taideteoksia monelta vuosisadalta, veistoksia ja maalauksia. Aihepiiri oli suurimmaksi osaksi uskonnollinen. Galleriassa oli veistos Pyhästä Yrjöstä. Minun piti ehdottomasti kuvata se, koska Yrjö on partiolaisten suojeluspyhimys.

Kävelimme keskustan läpi virtaavan Ljubljanicajoen rannalle kahvilaan juomaan teetä ja syömään makoisat leivokset. Istuskelimme ulkona ja lepuutimme jalkojamme ja ihastelimme viereisessä pöydässä kaksivuotissyntymäpäiväänsä viettävää pikkuneitiä juhlavieraineen.

Jaksoimme kävellä vielä hotellille.  Aikamme levättyämme alkoi nälkä vaivata. Ennen ruokailua kävimme rautatieasemalla ostamassa valmiiksi junaliput keskiviikoksi Zagrebiin matkustamista varten. Etsimme ruokapaikkaa jonkin aikaa ja päädyimme syömään samaan ravintolaan kuin eilen. Tarkenimme syödä ulkona, vaikka ilma alkoi viilentyä, kun aurinko laski. Ruokailun jälkeen ollaan odoteltu, että vatsa vähän vailtuisi ja voisimme siirtyä unten maille. Oli mukava ja vaiherikas päivä.

Aamu aukeni pilvisenä, mutta sateettomana.  Majoitukseen ei sisälly aamiaista. Niinpä oli tyytyminen eilen ostettuun sämpylään ja mukilliseen teetä.

Eilen ystävällinen nuori nainen respasta järjesti meille kyydin noin yhdeksän kilometrin päässä sijaitsevaan Predjaman linnaan. Menimme ulos hyvissä ajoin odottamaan taksiamme. Muutamaa minuuttia ennen puolta kymmentä kohdallemme pysähtyi iäkkäänpuoleinen herrasmies autollaan. Autossa ei ollut taksimerkkiä, mutta varmistimme, josko hän olisi odottamamme henkilö. Ei ollut. Hän oli tulossa kaupasta ja asui kadun toisella puolella. Hän oli oikein ystävällinen ja lupasi viedä meidät, jos sovittu taksi ei ilmaannu paikalle. Auto tuli tasan puoli kymmeneneltä. Autoa kuljettanut rouva oli oikein ystävällinen ja odotti meitä sen aikaa, kun olimme linnassa. Mutkitteleva tie linnaan kulki upeiden maisemien halki.

Predjaman linna on maailman suurin lähes kokonaan luolan sisään rakennettu linna. Linna on rakennettu vaiheittain ja rakentaminen on aloitettu 1200 -luvulla. Nykyisessä muodossaan se on ollut 1500 -luvun loppupuoliskolta saakka. Ehkä mielenkiintoisin vaihe on ollut vuosina 1478 – 1484. Linnan isäntänä oli tuolloin rosvoparoni Erazem Lueger. Häntä on verrattu Robin Hoodiin. Linnaa piiritettiin ja lopulta rosvoparoni pääsi taistelussa hengestään ja linna vaurioitui pahoin. 

Linnassa oli viileää ja kosteaa. Siellä on huoneita useassa kerroksessa kidutuskammiosta  viihtyisään ruokasaliin. Huoneissa on pieniä ikkunoita, joista voi kurkistella ulkopuolella olevaa upeaa maisemaa. Parvekkeelta avautuvat näkymät laajemmalle. Linnassa liikutaan kerroksesta toiseen kallioon louhittuja portaita. Ylimpään kerrokseen kiipeämiseen minulla ei riittänyt rohkeutta, mutta Arja kiipesi jyrkät kiviset portaat ylös saakka. Sielläkin oli muutamia huoneita.

Linnasta siirryimme Postojna caveen, tippukiviluolalle. Meillä oli hyvin aikaa juoda teet ja syödä herkulliset leivokset ennen kuin pääsimme luolakierrokselle.

Luola on 24120 metriä pitkä ja korkeimmillaan 115 metriä. Luola on avattu yleisölle jo 1819. Sähköt sinne on asennettu 1884, aiemmin kuin Ljubljanaan. Junaraiteet on asennettu 1872. Melkein uskomatonta, miten kauan ihmiset ovat jo voineet käydä tutustumassa luolaan. Vuosien saatossa luola on ollut monenlaisessa käytössä, esimerkiksi varastona ja  piileskelypaikkana.

Luolan suulta kävelimme pienen matkan junalle. Veturin perässä oli aikamoinen määrä vaunuja. Juna kiemurteli pitkin luolaa aina vain syvemmälle luolan sisään. Välillä katto oli niin matalalla, että pidemmät joutuivat kumartamaan päätään. Välillä tila oli kapea sivusuunnassa. Kuljimme junalla noin viiden kilometrin matkan. Sen jälkeen lähdimme kävelemään hiljalleen oppaan opastamana noin puolentoista kilometrin matkan. Reitti oli helppo kulkea, vaikka välillä oli jyrkkiä ylä- ja alamäkiä. Näkymät olivat kerrassaan upeita ja välillä vähän jännittäviäkin. Pahinta oli, kun piti ylittää venäläisten sotavankien tekemä silta. Ei sillan romahtaminen pelottanut niinkään vaan se, miten korkealla silta kulki. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa, mutta selvisin. Välillä tippui vettä niskaan, mutta ei se menoa haitannut.

Kävelyn jälkeen palasimme ihmisten ilmoille junalla yhtä pitkän matkan kuin mennessä. Vähän ennen luolasta poistumista näimme putouksen, joka on osa luolan alla kulkevaa Pivkajonea.

Kierroksen jälkeen oli nälkä ja kävimme syömässä maittavan aterian ennen kuin kävelimme Postojnan keskustaan. Kävimme tutustumassa kirkkoon, kun satuimme löytämään oven, joka ei ollut lukossa. Löysimme ruokakaupan, josta ostimme huomisaamuksi juotavaa jogurttia aamupalaksi. Loppupäivä meni löhötessä. Varattiin hotelli Zagrebista. Huomenna matka jatkuu Ljubljanaan.

Tämä aamu alkoi aamutoimien jälkeen etsinnällä. Minulla on rahavyö hukassa. Ei löytynyt suuretsinnän jälkeenkään. Niinpä luovutin pankkikortin koteloineen Arjalle. Hän survoi sen omaan rahavyöhönsä omien korttiensa lisäksi. Asemalla ostettiin huomiseksi valmiiksi junaliput Triesteen ja tälle päivälle edestakainen matka vanhaan kaupunkiin .

Junamatka on lyhyt, mutta hieno. Juna kulkee pitkän sillan yli vanhan kaupungin puolelle. Lähdimme kävelemään asemalta tarkoituksenamme suunnistaa  Piazza San Marcolle. Katsoin Google Mapsista reitin. Alkumatka sujui hyvin, kunnes huomasimme kiertävämme ympyrää. Sovellus ei toiminut kunnolla kapeilla kujilla.

 

Päivä oli lämmin ja meitä janotti. Huomasin, että rahalaukun etsinnässä unohdin vesipullon hotellille. Ostin pienestä putiikista vesipullon, avasin sen ja join hiukan. Kävelimme pienelle aukiolle, istahdimme puistonpenkille katsomaan reittiä uudelleen. Samalla huomasin, ettei vesipullon korkki ollut kunnolla kiinni ja olkalaukun pohjalla oli reiluhkosti vettä. Kaadoin veden pois ja kuivasin pohjaa servetillä. Onneksi laukussa ei ollut paljoa tavaraa. Myöhemmin huomasin, että ostamamme junaliput olivat laukun sivutaskussa. Ne olivat paikoin kastuneet, mutta eivät onneksi käyttökelvottomiksi. Annoin ne Arjalle turvaan ja kuivattelimme ne samalla, kun söimme Piazza San Marcolla oikein herkulliset jäätelöannokset ja kuuntelimme samalla mahtavaa jazzbändiä.

Kun lähdimme vesivahingon jälkeen uudelleen liikkeelle, huomasimme talojen seinissä opastekyltit kohti Piazza. Oli kuin olisi ollut partiosuunnistuksessa. Pääsimme Grand canalen rantaan ja huomasimme venebussin pysäkin ja päätimme mennä veneellä kanavan yli. Pysäkin edessä oli lippuja myymässä iäkäs mies, joka myöhemmin paljastui huijariksi. Hän sanoi myyvänsä meille edestakaisen lipun, mutta pääsimme sillä vain yhteen suuntaan.

Kun menimme veneeseen, luulimme, että vene vain vie meidät kanaalin yli, mutta matka osoittautui useamman pysäkinvälin mittaiseksi, mutta perille päästiin. Siinä vaiheessa olikin jo aiemmin mainittujen ihanien jäätelöannosten aika.

Pyhän Markuksen tuomiokirkkoon oli melkoinen jono, mutta jonotimme sisukkaasti kauniissa kesäisessä säässä ja pääsimme lopulta tutustumaan kirkkoon. Se on melkein uskomattoman iso. Koristeena on paljon kultauksia, kukkia ja hienoa mosaiikkia. Arja uskaltautui kiipeämään parvekkeelle ja siellä olevaan museoon. Minä jänistin, kun näin jyrkät portaat ylös. Odottelin ulkona kirkon edustalla ja tutustuin samalla kirkon historiaan.

Kiertelimme vanhassa kaupungissa pitkin kapeita kujia. Ylitimme muutamia pieniä kanavia. Katselimme gondoleita, jotka lipuivat matkaajineen pitkin kanavia. Pistäydyimme yhteen kirkkoon sisälle. Kun nälkä yllätti, söimme hyvät pitsat. Pizzaa syödessä Arja ihmetteli, oliko siinä kiven siru, mutta se se niin ollut, vaan Arjan hampaasta irtosi paikan siru. Onnistuimme kommelluksista suunnistamaan rantaan venepysäkille. Huomasimme, ettei matkalippu toimi ja silloin selvisi, että meitä oli huijattu. ”Virallinen” lipunmyyjä sanoi, että selvisimme vähällä, koska hävisimme vain yhden euron.

Paluumatka veneellä kesti hyvän tovin. Oli uskomatonta, miten kaikenlaiset veneet puikkelehtivat toistensa ohi törmäämättä. Välillä torvet tööttäilivät ihan italialaisittain. Pääsimme veneellä rautatieasemalle ja siitä junalla takaisin lähelle hotellia.

Hotellilla kuuntelimme päivän päätteeksi luennon  muistisairaan hyvästä hoidosta.