Kategoria: Yleinen

Tänään oli tähänastisen reissun ja voi olla, että koko reissun lämpimin (noin 25 C)  ja aurinkoisin päivä. Lähdimme aamusta liikkeelle tarkoituksena kierrellä kaupoissa ja torilla. Kuljin kaupungilla pääasiassa yksin, koska Paula ei ollut oikein kunnossa ilmeisesti kuumuuden takia ja lepäili huoneessa. Käytiin ensin parissa kaupassa,  torilla ja kauppahallissa.

Erään kaupan edessä kuunneltiin katusoittajia ja käväistiin pienessä ilmeisesti luostarin kirkossa ja sen jälkeen jätskillä. 

 

 

 

 

 

Erään patsaan juureen oli tuotu paljon kynttilöitä ja joitakin nalleja ja muita lasten leluja. Lapuissa luki: Beograd 3.5.2023 ja pray for the serbians. Kynttilät oli siis tuotu Belgradin kouluampumisen takia.

Lähdin sitten kävelemään ylemmäs lähelle linnaa ja istahdin katukahvilaan nauttimaan virvokkeista ja täydellisestä kesäpäivästä.

Kävelin ylempänä linnan lähistöllä ja sitten menin katedraalin takana olevaan puistoon, jossa oli isoja puita ja varjoa. Sielläkin oli hyvä istua ja kuunnella lintujen laulua.

Jatkoin kävelyä rautatieaseman lähellä olevaan puistoon, jonka keskellä oli pyöreä paviljonki. Istuin siinä portailla puhelin kädessä, kun yhtäkkiä linnunkakka läiskähti puhelimen päälle. Onneksi puistossa oli suihkulähde, jossa kävin pesemässä kädet puhelimen puhdistusoperaation jälkeen. Paviljongille tuli hääpari kuvauksiin ja jokin kuoro kävi laulamassa heille. Tästä puistosta kävelin Kasvitieteellisen puutarhaan, joka on rautatieaseman lähellä.

Puutarha oli hyvin hoidettu ja selkeä verrattuna esimerkiksi Ljubljanan vastaavaan. Isoja, varjoa antavia puita oli täälläkin, mutta myös kauniisti ryhmiteltyjä erityyppisiä kukkia ja pensaita. Kukkivia kukkia oli jo useita, kuten kehäkukka, jotkut ruusut, lumipalloheisi ja lemmikki. Vähän myöhemmin puutarha näyttää varmaan vielä kauniimmalta.

Tämän puutarhan jälkeen kävelin muutaman mutkan kautta asunnolle ja kävin myöhemmin syömässä ja kaupassa. Paula toipui illan mittaan jo normaalikuntoon. Huomenna hyvästelemme tämän ihanan ja ystävällisen Zagrebin  ja lähdemme kohti Rovinjia Istrian niemimaalle.

Tänään teimme retken Plitvicen kansallispuistoon, jonne bussi lähti klo 8. Olimme sopineet majapaikkamme työntekijän kanssa, että voimme käydä hakemassa keittiöstä aamiaista, koska jouduimme lähtemään ennen varsinaista aamiaisaikaa. Niinpä keittelimme itse teet ja nautimme aamiaisen ennen puolta kahdeksaa. Pakkasimme eilen ostamamme eväät reppuun ja kävelimme linja-autoasemalle, josta bussi lähti.  Liput olimme ostaneet bussi- ja lauttalippusovelluksesta etukäteen, mikä olikin ainoa tapa saada lippuja. Edestakainen matka maksoi noin 20€/henkilö. Matka kesti 2 tuntia 22 minuuttia.

Matkalla näimme Kroatian maaseutua, pieniä kyliä ja vuoristoa. Karlovacin kaupunkiin asti (55km) oli moottoritie, mutta sen jälkeen tie muuttui kapeammaksi ja mutkaiseksi.

Plitvicessä oli mahdollisuus jäädä kahdelle eri portille ja me jäimme portille n:o 2, josta pääsi lähtemään ylemmille järville. Portilla ja puistossa oli erittäin hyvät opasteet, joiden mukaan oli helppo kulkea. Reittejä oli useampi ja me valitsimme nettikirjoitusten perusteella reitin, jossa käveltiin ylöspäin järvien toiseen päähän ja takaisin lähtöpaikkaan pääsi bussilla.

Alussa oli pieni venematka vastapäiselle rannalle. Reitille oli menossa jo paljon ihmisiä, mutta jonotusaika lautalle ei ollut pitkä.

Reitti kulki osittain maata pitkin, osittain rakennettuja puisia polkuja pitkin veden päällä. Portaita oli useassa kohdassa. Luonto oli vihreää ja kaunista ja linnut lauloivat, etenkin mustarastas. Näimme myös pääskysiä, peippoja ja sinisorsia.

Kaikkein ihmeellisintä olivat eri kokoiset vesiputoukset, joita matkan varrella oli todella paljon. Tuntui, että vettä tuli joka puun ja puskan juuresta. Korkein putous on lähes 80 metriä korkea. Järvien vesi oli kirkasta ja turkoosinvihreää.

Matka oli noin kolmen kilometrin pituinen, mutta nousut, putousten ihasteleminen ja kuvaaminen, eväiden syönti sekä veneen ja bussin odottelu veivät aikaa, joten meillä meni noin 2,5 tuntia siihen, että olimme takaisin lähtöpisteessä.  Levähdimme hiukan ja lähdimme vielä toiselle reitille alemmille järville. Sinne matka alkoi venekyydeillä, jonka jälkeen reitti vei ylös vuoren rinnettä, josta oli upeat näköalat Suureen kanjoniin ja suurimmalle putoukselle.

Kävelimme kanjonilta portille n:o 1, jonka läheltä linja-auto lähti takaisin Zagrebiin. Ennen lähtöä söimme portin vieressä olevassa ravintolassa. Totesimme, että reittivalintamme oli siinä mielessä osuva, että ylemmillä järvillä oli paljon enemmän nähtävää kuin alemmilla ja siksi oli hyvä käyttää suurin osa ajasta ylemmillä järvillä.

Alla olevasta kuvasta näkyy, miten järvet sijaitsevat eri korkeuksilla. Koko kansallispuiston alue on 300 neliökilometriä laaja ja se on Unescon maailmanperintökohde.

Tämä kuva kertoo, miten putousten taakse on syntynyt luolia. Niitä emme päässeet näkemään.

Bussimatka takaisin Zagrebiin meni sujuvasti ja olimme asunnolla ennen seitsemää. Istuin nyt etupenkillä välttääksesi matkapahoinvointia mutkaisella tiellä. Kuviakin sai paremmin otetuksi etuikkunan läpi.

Vielä palatessamme Zagrebiin sää oli aurinkoinen ja lämpötila noin 24.  Aurinkoinen ja lämmin sää tietysti kruunasi tämän päivän ikimuistoisen  luontoretkemme.

Aloitimme aamun rauhallisesti. Aamiainen oli monipuolinen ja ruokailijoita oli alle kymmenen. Ruokalutilassa soi musiikki vanhalta vinyyliltä. Tunnelma oli kodikas.

Kun lähdimme kaupungille, ensimmäisenä tavoitteena oli löytää reitti Särkyneiden suhteiden museoon. Ihailimme matkan varrella olevaa puistoa ja jatkoimme matkaa. Muutama mutka käveltiin ennen kuin löysimme museolle.

Museon idea syntyi vuonna 2005. Taiteilijat Olinka Vistica ja Drazen Grubisic erosivat neljän yhteisen vuoden jälkeen ja miettivät, miten katkenneen suhteen jättämän perinnön voi säilyttää. He perustivat näyttelyn, joka kiersi ensimmäiset vuodet ympäri maailmaa. Vuodesta 2010 näyttely on ollut pysyvästi Zagrebissa. Esillä on esineitä ja kirjeitä, joihin kaikkiin liittyy onnettomasti päättynyt rakkaus. Jokaisesta löytyy lahjoittajan kirjoittama kertomus, tapahtumapaikka ja -aika.

Monet tarinoista ovat hyvin koskettavia. On nuoruuden romansseja, jotka ovat päätyneet eroon, suhteita, jotka ovat päättyneet eroon tai toisen kuolemaan. Yksi todella koskettava tarina kertoo lapsen menettämisestä. Joissakin tarinoissa on mukana huumoria, kuten jutussa, joka liittyy epämuotoiseen villapaitaan. Löytyipä museosta suomalaismiehen lahjoittama kuntopyöräkin.  Miehen kertoman mukaan vaimo oli innostunut ratsastamaan monella muullakin ja kuntopyörä jäi, kun vaimo lähti.

Alla pääsylippu ja päällä matkamuisto museosta.

Kierroksen jälkeen istuimme museon kahvilaan nauttimaan virvokkeita. Aurinko paistoi melkeinpä kuumasti ja istukelimme kahvilassa hyvän tovin ennen kuin kävelimme vieressä olevalle näköalatornille. En uskaltanut nousemaan torniin, mutta Arja kiipesi ylös saakka ihailemaan maisemia. Tyydyin katsomaan kaupunkia alas laaksoon matalampaa ja seurasin, kun iso joukko koululaisia laskeutui laaksoon, kaupungin keskustaan funikulaarilla.

Halusin sytyttää kynttilän Anskun muistoksi. Hänen poismenostaan tuli tänään kaksi vuotta. Lähdimme etsimään auki olevaa kirkkoa. Ainakin kolme kirkkoa on remontissa ja muiden löydettyjen kirkkojen ovet olivat lukossa. Kävimme välillä syömässä ja teimme sen jälkeen vielä yhden kierroksen. Emme löytäneet yhtään sellaista kirkkoa, johon olisimme päässeet sisälle, joten kynttilä jäi, surullista kyllä, sytyttämättä.

Ajattelimme mennä syömään jäätelöt, mutta emme löytäneet paikkaa, josta olisimme saaneet jäätelöä. Sen sijaan huomasimme suklaamuseon. Museo oli hyvin samantyyppinen kuin se, jossa kävimme Prahassa syksyllä. Tuolla sai toki hiukan enemmän maistella suklaata.

Tämä oli pääsylippu, joka sisälsi erilaisia suklaita.

Kotimatkalla poikkesimme vielä majapaikan lähellä olevaan pullakauppaan ja ostimme vähän herkkuja täksi illaksi ja eväitä huomista Plitvicen reissua varten.

Pitää vielä yrittää löytää jonkinmoinen kartta Plitvicen alueesta.

 

 

Tälle aamulle piti laittaa herätyskello soimaan vähän vaille seitsemäksi, että ehdittiin syömään aamupalaa ennen lähtöä junalle.  Aamu oli pilvinen, mutta enää ei satanut. Jätimme hyvästit kauniille Ljubljanalle.

Alla olevassa kuvassa on hotellin vieressä olevan vanhusten hoivakodin seinässä olevasta mainiosta graffitista. Harmillista muuten, että monet Ljubljanan vanhojen ja kauniiden talojen seinät on sotkettu. Tämä graffiti oli sopiva ja hauska paikallaan.

Junassa oli vain kaksi vaunua eikä matkustajista ollut paljon. Otin taas kuvia upeista vuoristomaisemista, joissa pilvet olivat vielä alhaalla. Sava-joki virtasi rautatien varrella lähes koko matkan.

Pysähdyimme muutamalla asemalla ja vaihdoimme junaa Dobovassa. Odottelimme sinne saapuvaa junaa yli puoli tuntia. Pitkä viljankuljetusjunakin odotteli asemalla.

Juna oli Zürichistä Zagrebiin menevä yöjuna, jossa oli keulassa pari päivävaunua. Samassa hytissä meidän kanssa istui nuoripari, joka kertoi asuvansa Zagrebissa ja käyneensä nyt Zürichissä.  Dobovasta oli enää parinkymmenen minuutin matka Zagrebiin.

Kävelimme aseman lähellä olevaan majapaikkamme, pieneen B&B -paikkaan, joka on vanhassa kerrostalossa oleva muutaman huoneen asunto. Yhteinen aamiaishuone näyttää kodikkaalta ja vastaanoton nuori nainen oli oikein ystävällinen ja avulias. Huoneessamme on oma kylpyhuone.

Jätimme reput asuntoon ja lähdimme kaupungille kävelylle. Kiertelimme vanhassa kaupungissa ja teehetken jälkeen kävelimme takaisin asunnolle, joka oli nyt siivottu. Lepäilimme ja suunnittelimme ensi viikkoa, ostimme matkoja ja majoituksia.

Sitten lähdimme etsimään hyvää ruokapaikkaa. Katselimme samalla aseman lähellä olevaa puistoa ja kaupungin vanhoja rakennuksia.

Melkein sattumalta löysimme saman hyvän ravintolan, jossa söimme viime syksynä, kun olimme menossa Splitiin ja kulutimme täällä aikaa jatkoyhteyttä odotellessa. Ravintolassa on oikein maukas kroatialainen ruoka ja superystävällinen ja kohtelias henkilökunta, joka saa asiakkaan tuntemaan itsensä aivan erityiseksi.  Minä söin grillattuja vasikanlihasuikaleita ja kasviksia ja Paula valkoista Adrianmeren kalaa kasvisten kera. Kala oli samannäköistä ja samaan tapaan valmistettu kuin se, jonka minä söin Postojnassa.

Sittenpä kävelimme asunnolle lepäilemään. Tänään kävelykilometrejä  tuli noin kahdeksan.

Tänään on satanut koko päivän. Yritimme katsella aamupäivällä, minne matkustaisimme Zagrebista, mutta jäimme vielä miettimään, miten edetään. Kroatiaan on luvassa sääennustusten mukaan sateisia päiviä ensi viikolle.

Olimme hotellilla melkein puolille päivin. Menimme ensin tutustumaan hotellin lähellä sijaitsevaan  Etnografiseen museoon, joka esittelee ihmisten elämää eri aikoina. 1940 ja 1950 – luvuilla kansan keskuudessa on kiertänyt ryhmiä, jotka ovat keränneet ja tallentaneet  kansan historiaa.

Aloitimme kierroksen ohjeen mukaan ylimmästä kerroksesta. Siellä oli ripustettu seinille eri ikäisten lasten piirroksia. Suurin osa niistä oli värikkäitä ja piirrettyjen hahmojen ilmeet olivat iloisia. Pöydillä oli savesta muovailtuja hauskoja hahmoja.

Seuraavassa kerroksessa esiteltiin lukuisin kuvin ja tekstein NSK, Neue slowenische kunst -niminen taiteilijaryhmä. Se on perustettu entisessä Jugoslaviassa 1984 ja se julistautui itsenäiseksi valtioksi 1992. Sillä ei ole omaa maata, mutta sillä on oma kansallislaulu ja oma passi, jonka voi tilata kuka tahansa. Passi ei ole virallinen, mutta on sillä onnistuttu matkustamaan valtiosta toiseen. NSK:lla on ollut joissakin maissa lyhyen aikaa toimineita suurlähetystöjäkin.

Samassa kerroksessa oli esillä 1800 ja 1900 -luvuilta pieniä puisia patsaita, jotka olivat tavallisten slovenialaisten tekemiä. Yhdessä huoneessa oli kalusteet ja esineistöä Ljubljanassa olleesta kaupasta. Katselimme pari lyhyttä filmiä, joissa kerrottiin hunajakakkujen ja -kynttilöiden valmistuksesta.

Alimmassa kerroksessa oli huone, jossa kerrottiin hevosista. Siellä oli lasten keinuhevosia, keppihevosia ja hieno shakkilauta hahmoineen ja monenlaisia hevosiin liittyviä tavaroita.

Museossa oli tilat, joissa pystyi kutomaan kangaspuilla ja tekemään erilaisia askarteluja. Jätimme askartelut väliin ja menimme sen sijaan museon kahvilaan päiväteelle.

Etnografisen museon vieressä on Nykytaiteen museo ja päätimme poiketa sielläkin. Rakennus on kolkko betonimöhkäle, jossa on teoksia on useammassa kerroksessa.

Aluksi katselimme teoksia, joissa oli paljon tekstiä, jota emme ymmärtäneet, joten niistä ei saanut oikein mitään käsitystä. Samassa tilassa oli lattialla alusta, jonka oli päälle aseteltuna erilaisia pulloja.

Yhdessä huoneessa oli roskakasa keskellä huonetta ja muita moderneja teoksia. Oli tila, jossa oli ommeltu yhteen erivärisiä muovisia verkkopusseja suuriksi verhoiksi. Ne olivat yllättävän kauniita.

Katselimme filmin, jossa muutama nainen kirjoi rakennustelineitä ympäröivään verkkoon erilaisia teoksia. Idea oli tosi hauska. Työtilat tosin olivat suorastaan pelottavat heppoisilla rakennustelineillä.

Museossa oli aivan upea korealaisen taiteilijan silkkilangalla kirjailema taulu, jota piti tutkia melkein nenä kiinni taulussa.

Kierroksen jälkeen alkoi olla nälkä ja kävelimme läheiseen pizzerian syömään. Arja jatkoi matkaa vielä kolmanteen museoon, mutta minä palasin hotellille.

Päivän kolmas museo oli yksi Slovenian kansallismuseoista, jossa oli näyttelyitä kahdessa kerroksessa.  Toisessa kerroksessa oli mm. maalauksia, lasten leluja ja tarvikkeita, messukasukoita ja metalliesineitä. Lasten leluissa oli useita tutunnäköisiä leluja ja jopa syöttötuoli. Lelut olivat lähinnä viime vuosisadan jälkipuoliskolta.

Messukasukat oli kirjailtu kauniisti.

Erilaisia aseita oli paljon.

Ja hienoja kulta- ja pronssiesineitä.

Yksi huone oli tupaten täynnä vanhoja jyhkeitä huonekaluja, mm. kauniisti koristeltuja lipastoja.

 

 

 

Tämä vapunpäivä oli pilvinen ja viileämpi kuin eilinen, korkeimmillaan lämpötila oli noin 17 astetta.  Lähdimme aamiaisen jälkeen kävelemään reippaasti kohti yliopiston kasvitieteellistä puutarhaa, jonne oli noin pari  kilometriä matkaa.

Puutarha oli alueena pieni ja siitä jäi melko hoitamaton vaikutelma. Näimme kuitenkin jonkin verran jo kukkivia kukkia ja erikoisia puita. 

Ulkoalueen lisäksi oli kaksi pientä kasvihuonetta, joissa oli nähtävänä trooppisia kasveja.

Polun varrella oli Aleksander von Humboldtin (1769-1859)  elämästä ja tutkimuksista kertovia tauluja. Humboldt oli ensimmäinen henkilö, joka alkoi puhua ilmastonmuutoksesta uhkana maapallolle. Hän ymmärsi ihmisen ja luonnon välisen yhteyden merkityksen sekä puhui ihmisten tasa-arvon puolesta.

Kierreltyämme puutarhan istahdimme pieneen viehättävään kahvilaan suurten puiden varjoon.

Puutarhan aitoihin oli kiinnitetty Kansallisgalleriasta tuttujen taideteosten kopioita.

Puutarhasta lähdimme seuraamaan kävelyreittiä linnavuorelle ja pistäydyimme linnan sisäpihalla istuskelemassa.

Vuorelta laskeuduimme alas kaupunkiin.

Etsimme kaupungintalon, jonka edessä oli roomalaista mallia mukaileva suihkulähde. Vettä siinä ei ollut, arvelimme syyksi näillä seuduilla vallitsevaa vesipulaa ( ainakin Italiassa) tai aikaista ajankohtaa. Muutamia pieniä kauppoja oli auki, käväisimme parissa.

Sitten kävelimme hotellihuoneeseen levähtelemään. Matkalla ostimme torimyyjältä rasian mansikoita naposteltavaksi.

Levon jälkeen lähdimme katsomaan Melukovan korttelia, joka on vastaavanlainen vapaan taiteen alue kuin Christiania Kööpenhaminassa, mutta pienempi. Alueen rakennusten seinät oli täyteen maalattu taideteoksia ja sotkuja. Muutamia muitakin omaperäisiä taideteoksia oli eri puolilla aluetta.  Seinissä oli useita julisteita, joissa puhuttiin alueen huumeiden, rasismin ja väkivallan vastustamisesta.

Menimme syömään lähellä olevaan sarajevolaiseen ravintolaan ja söimme sikäläistä liharuokaa vastapaistetun leivän kanssa. Kuvassa oleva kahden henkilön annos oli meille liian suuri, emme jaksaneet kaikkea.

Illalla katselimme paikallisia uutisia ja kansanmusiikkiesityksiä ja teimme suunnitelmia tuleville päiville. Tälle päivälle kävelyä tuli kymmenkunta kilometriä. Ilman munkkeja ja simaa meni tämä vappu. Täällä vappu ei tosiaan mitenkään näkynyt paitsi uutisissa jokunen kyläjuhla näkyi olevan.

Tänään tuli reippailtua oikein kunnolla, kävelyä noin 12,6 kilometriä ja askeleita yhteensä noin17520. Täytyy myöntää, että kävely tuntuu jaloissa aika tavalla.

Lähdimme liikkeelle aamiaisen jälkeen. Muutaman  mutkan kautta päädyimme Tivoliin, kaupungin laitamilla sijaitsevaan puistoon. Kävelimme puiston läpi ja jatkoimme matkaa puiston takana olevalle Mostec vuorelle. Nousimme jyrkkää polkua hyvän tovin. Välillä istahdettiin penkille huokaisemaan hetkeksi ja jatkoimme vielä jonkin matkaa polkua ylös päin. Pysähdyttiin katsomaan karttaa ja todettiin,  ettemme kiipeä vuoren huipulle saakka. Sen sijaan lähdimme laskeutumaan toista polkua alas päin.

Tulimme paikalle, jossa näytti olevan linna aidatulla alueella. Tarkemmin katsottuna paikalla oli vain linnan torni. Jatkoimme polkua pitkin ja tulimme pienen lammen rannalla olevaan kahvilaan. Kovan uurastuksen jälkeen oli kova jano ja ostimme juotavaa. Seurasimme kahta kyhmyjoutsenta, jotka uivat lammessa. Varpuset lentelivät ja löysivät syötäväksi murusia pöydiltä ja lattialta.

Palasimme Tivoliin ja katselimme aluetta tarkemmin. Siellä ihastelimme kauniita keltakukkaisia ruusupensaita ja kukkivia kirsikkapuita. Lapsille oli iso leikkipuisto leikkivälineineen.

Kävelimme takaisin kaupunkiin.  Tutustuimme kirkkoon, jonka pihalla kukki kauniita punaisia tulppaaneja. Sytytimme kirkossa kynttilät läheistemme muistoksi. Kirkon lähellä oli Kansallisgalleria. Siellä oli taideteoksia monelta vuosisadalta, veistoksia ja maalauksia. Aihepiiri oli suurimmaksi osaksi uskonnollinen. Galleriassa oli veistos Pyhästä Yrjöstä. Minun piti ehdottomasti kuvata se, koska Yrjö on partiolaisten suojeluspyhimys.

Kävelimme keskustan läpi virtaavan Ljubljanicajoen rannalle kahvilaan juomaan teetä ja syömään makoisat leivokset. Istuskelimme ulkona ja lepuutimme jalkojamme ja ihastelimme viereisessä pöydässä kaksivuotissyntymäpäiväänsä viettävää pikkuneitiä juhlavieraineen.

Jaksoimme kävellä vielä hotellille.  Aikamme levättyämme alkoi nälkä vaivata. Ennen ruokailua kävimme rautatieasemalla ostamassa valmiiksi junaliput keskiviikoksi Zagrebiin matkustamista varten. Etsimme ruokapaikkaa jonkin aikaa ja päädyimme syömään samaan ravintolaan kuin eilen. Tarkenimme syödä ulkona, vaikka ilma alkoi viilentyä, kun aurinko laski. Ruokailun jälkeen ollaan odoteltu, että vatsa vähän vailtuisi ja voisimme siirtyä unten maille. Oli mukava ja vaiherikas päivä.

Heräilimme kaikessa rauhassa, pakkasimme reput ja söimme yksinkertaisen aamupalan eli eilen ostamamme jugurtin. Jätimme reppumme säilöön respaan ja lähdimme kävelylle kaupungille. Aluksi oli pilvistä ja viileää, mutta pian aurinko alkoi paistaa ja lämpötila kohosi yli 20 asteen. Nautimme lämmöstä ja auringosta rauhallisella kävelyllä ja istuskelimme torin laidassa penkillä seuraillen elämänmenoa. Vieläkin ihmisiä oli vain vähän liikkeellä.  Kävimme parissa pienessä vaateputiikissa ja kenkäkaupassa. Näimme voikukkia, valkovuokkoja ja tulppaaneita. Löysimme leikkipuiston, jossa välineet oli tehty käsittelemättömästä puusta, osittain kokonaisista puunrungosta kuten tuossa muurahaisen ympärillä olevat ”korret”.

Tämä sotilaspatsas kunnioittaa vapauden puolesta kaatuneita.

Saimme kyselemällä selville, että kaupungissa on kaksi ruokapaikkaa, joista toisen totesimme olevan kiinni. Se toinen, avoinna oleva olikin tasokas ja miellyttävä ravintola, jossa söimme maittavat ateriat, Paula pitsaa ja minä paperissa paistettua kalaa, jonka alla oli perunoita ja tomaattia.

Lähdimme sitten hakemaan reppumme ja kävelemään asemalle. Kiipesimme ne 120 porrasta ylempänä olevalle asemalle ja olimme hyvissä ajoin odottelemassa Ljubljanaan menevää junaa.

Tällä kadulla oli ”kotimme”.

Junassa ei ollut paljon matkustajia ja saimme olla omassa rauhassa kahdeksan hengen hytissä.

Minä otin kuvia ohikiitävistä vuoristomaisemista, pienistä kylistä, keväisen vihreistä pelloista ja metsistä. Radan varrella kasvoi risukkoa ja pieniä puita, jotka estivät välillä näkemästä kauniita maisemia, minkä totesin jo syksyllä. Kunpa niitä raivattaisiin vähemmäksi!

Ljubljanassa löysimme hotellimme, joka on melko lähellä asemaa ja hyvin lähellä jokea ja vanhaa kaupunkia. Huoneemme on 9. kerroksessa ja ikkunasta näkyy kauas vuorille.

Hiukan levähdettyämme lähdimme ulos ja istahdimme lähimpään joenrantaravintolaan. Aurinko paistoi ja lämmitti (23 C), veneitä lipui joella ja maisema oli vehreä.  Kävimme vielä kävelemässä pienen lenkin keskustassa ja huomasimme, että ihmisiä oli enemmän kuin syksyllä, ravintolat ja terassit täynnä.

Kun pilviä alkoi kertyä taivaalle, palailimme hotellille. Kysyin respasta, mitä tapahtumia täällä on lähipäivinä. Hän ei löytänyt mitään tapahtumia ja kertoi, että nyt on meneillään vappuloma, joka kestää 3.5. asti, joten kaupatkin ovat kiinni, vain ravintolat auki. Kuulimmekin jo Postojnassa, että täällä on tällainen pitempi loma näin vapun seutuna. Katsotaan säiden mukaan, mitä täällä tehdään nämä päivät. Sää on ennusteiden mukaan melko epävakainen lähipäivinä.

Aamu aukeni pilvisenä, mutta sateettomana.  Majoitukseen ei sisälly aamiaista. Niinpä oli tyytyminen eilen ostettuun sämpylään ja mukilliseen teetä.

Eilen ystävällinen nuori nainen respasta järjesti meille kyydin noin yhdeksän kilometrin päässä sijaitsevaan Predjaman linnaan. Menimme ulos hyvissä ajoin odottamaan taksiamme. Muutamaa minuuttia ennen puolta kymmentä kohdallemme pysähtyi iäkkäänpuoleinen herrasmies autollaan. Autossa ei ollut taksimerkkiä, mutta varmistimme, josko hän olisi odottamamme henkilö. Ei ollut. Hän oli tulossa kaupasta ja asui kadun toisella puolella. Hän oli oikein ystävällinen ja lupasi viedä meidät, jos sovittu taksi ei ilmaannu paikalle. Auto tuli tasan puoli kymmeneneltä. Autoa kuljettanut rouva oli oikein ystävällinen ja odotti meitä sen aikaa, kun olimme linnassa. Mutkitteleva tie linnaan kulki upeiden maisemien halki.

Predjaman linna on maailman suurin lähes kokonaan luolan sisään rakennettu linna. Linna on rakennettu vaiheittain ja rakentaminen on aloitettu 1200 -luvulla. Nykyisessä muodossaan se on ollut 1500 -luvun loppupuoliskolta saakka. Ehkä mielenkiintoisin vaihe on ollut vuosina 1478 – 1484. Linnan isäntänä oli tuolloin rosvoparoni Erazem Lueger. Häntä on verrattu Robin Hoodiin. Linnaa piiritettiin ja lopulta rosvoparoni pääsi taistelussa hengestään ja linna vaurioitui pahoin. 

Linnassa oli viileää ja kosteaa. Siellä on huoneita useassa kerroksessa kidutuskammiosta  viihtyisään ruokasaliin. Huoneissa on pieniä ikkunoita, joista voi kurkistella ulkopuolella olevaa upeaa maisemaa. Parvekkeelta avautuvat näkymät laajemmalle. Linnassa liikutaan kerroksesta toiseen kallioon louhittuja portaita. Ylimpään kerrokseen kiipeämiseen minulla ei riittänyt rohkeutta, mutta Arja kiipesi jyrkät kiviset portaat ylös saakka. Sielläkin oli muutamia huoneita.

Linnasta siirryimme Postojna caveen, tippukiviluolalle. Meillä oli hyvin aikaa juoda teet ja syödä herkulliset leivokset ennen kuin pääsimme luolakierrokselle.

Luola on 24120 metriä pitkä ja korkeimmillaan 115 metriä. Luola on avattu yleisölle jo 1819. Sähköt sinne on asennettu 1884, aiemmin kuin Ljubljanaan. Junaraiteet on asennettu 1872. Melkein uskomatonta, miten kauan ihmiset ovat jo voineet käydä tutustumassa luolaan. Vuosien saatossa luola on ollut monenlaisessa käytössä, esimerkiksi varastona ja  piileskelypaikkana.

Luolan suulta kävelimme pienen matkan junalle. Veturin perässä oli aikamoinen määrä vaunuja. Juna kiemurteli pitkin luolaa aina vain syvemmälle luolan sisään. Välillä katto oli niin matalalla, että pidemmät joutuivat kumartamaan päätään. Välillä tila oli kapea sivusuunnassa. Kuljimme junalla noin viiden kilometrin matkan. Sen jälkeen lähdimme kävelemään hiljalleen oppaan opastamana noin puolentoista kilometrin matkan. Reitti oli helppo kulkea, vaikka välillä oli jyrkkiä ylä- ja alamäkiä. Näkymät olivat kerrassaan upeita ja välillä vähän jännittäviäkin. Pahinta oli, kun piti ylittää venäläisten sotavankien tekemä silta. Ei sillan romahtaminen pelottanut niinkään vaan se, miten korkealla silta kulki. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa, mutta selvisin. Välillä tippui vettä niskaan, mutta ei se menoa haitannut.

Kävelyn jälkeen palasimme ihmisten ilmoille junalla yhtä pitkän matkan kuin mennessä. Vähän ennen luolasta poistumista näimme putouksen, joka on osa luolan alla kulkevaa Pivkajonea.

Kierroksen jälkeen oli nälkä ja kävimme syömässä maittavan aterian ennen kuin kävelimme Postojnan keskustaan. Kävimme tutustumassa kirkkoon, kun satuimme löytämään oven, joka ei ollut lukossa. Löysimme ruokakaupan, josta ostimme huomisaamuksi juotavaa jogurttia aamupalaksi. Loppupäivä meni löhötessä. Varattiin hotelli Zagrebista. Huomenna matka jatkuu Ljubljanaan.

Hostellin hyvän aamupalan jälkeen lähdimme reppuinemme asemalle ja nousimme Triesteen menevään junaan. Meillä ei ollut paikkalippuja, mutta saimme hyvät istumapaikat ikkunan vieressä ja matka joutui rattoisasti maisemia katsellen. Nähtiin useita suuria viininviljelysalueita ja keltaisia rypsipeltoja. Triesten lähellä meri tuli näkyviin.

Matka Triesteen kesti kaksi tuntia. Triestessä oli tunnin odotus Postojnaan menevään junaan. Junan määränpää oli Wien.  Odotusaikana kävelimme pienen lenkin aseman lähistöllä kesäisessä säässä. Ostimme aseman kaupasta pienet matkaeväät ja söimme pienet jätskit.

Ennen kuin junan ovet aukaistiin, konduktööri laittoi varattujen istumapaikkojen kohdalle laput merkiksi varauksesta. Näin tiesimme mennä vapaille paikoille istumaan.  Junassa oli vain vähän matkustajia. Kuulimme takanamme olevasta penkistä suomenkielistä puhetta ja kun menin juttelemaan siinä istuvien kahden naisen kanssa, kävi ilmi, että he ovat Interraililla ja menossa Ljubljanaan. Oli mukava jutella junamatkailukokemuksistamme. He olivat lentäneet halvoilla lennoilla Splitiin ja alkaneet junamatkansa sieltä.

Triesten ja Postojnan välillä maisemat olivat aika vuoristoisia ja keväisen vihreitä. Matka kesti 2,5 tuntia.

Postonjan asemalta laskeuduttiin portaita pitkin kaupunkiin, joka on mukavan pieni ja maaseutumainen.

Majapaikkamme on pieni vierastalo, joka on remontoitu vanha rakennus. Saavuttuamme sinne lähdimme pian ostamaan lippuja huomista tippukiviluolavierailua varten ja selvittämään, miten pääsemme 9 km päässä olevalle linnalle ja toiseen luolapaikkaan. Tarkoitus oli samalla reissulla käydä syömässä ja epäilys ruokapaikan löytämisestä alkoi jo vallata mieltä, kun kaupungissa ei näyttänyt olevan yhtään ruokapaikkaa auki eikä myöskään kauppoja näkynyt. Kävelimme noin 20 minuutin matkan luolan lähtöpaikalle, ostimme liput ja onneksemme siellä oli yksi ruokapaikka auki. Söimme mehevät, siellä valmistetut hampurilaiset ja istuskelimme terassilla nauttien kesäsäästä ja lintujen laulusta. Ostimme myös leipää aamupalaksi, kun tässä majapaikassa ei ole aamupalaa.

Sitten kävelimme takaisin kierrellen hiukan kaupungilla katsellen asuintaloja eri aikakausilta ja muutamia vanhoja kauniita rakennuksia. Kukat kukkivat ja mummot kyykkivät kasvimailla kerrostalojen takapihoilla. Koira kurkisteli aidanraosta. Kaupunki on hyvin hiljainen, vähän ihmisiä liikkeellä.

Postojnan kartta

Kotikadulta

Tässä talossa asumme.